Lemmy ja Würzel jälleen yhdessä – Leader Of Down julkaisi biisin tulevalta levyltään, edesmenneet Motörhead-muusikot mukana

Kappale löytyy kitaristi Würzelin perustaman yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta.
11.9.2018 09:12

Kerroimme hiljattain vuonna 2011 menehtyneen ex-Motörhead-kitaristi Michael ”Würzel” Burstonin ja basisti Tim Atkinsonin vuonna 2008 perustaman Leader Of Downin julkaisevan pitkään työn alla olleen esikoislevynsä 28. syyskuuta. Atkinson saattoi Würzelin kanssa aloittamansa projektin loppuun hyvien ystävien avustuksella ja levyllä vieraileekin useampia Motörheadista tuttuja hahmoja.

Yhtye on nyt julkaissut maistiaisena levyn aloitusraitana toimivan Paradise Turned Into Dust -kappaleen, jonka laulaa itse Lemmy Kilmister. Lemmyn lauluraidat äänitettiin juuri ennen tämän kuolemaa vuonna 2015, joten kappaleesta tuli näin kunnianosoitus ei ainoastaan Würzelin vaan myös Lemmyn muistolle. Kuuntele kappale tuosta yläpuolelta.

”Halusimme Lemmyn laulavan nimenomaan Paradise Turned Into Dust -kappaleen ja laulusessiot Los Angelesissa olivatkin hyvin tunteelliset. Kunpa Würz olisi ollut näkemässä sen. On muutenkin hienoa, miten moni ystävä auttoi saamaan levyn valmiiksi ja kiitän kaikkia sydämeni pohjasta”, kommentoi Atkinson.

Lemmyn lisäksi levyllä vierailevat niinikään jo edesmennyt ”Fast” Eddie Clarke sekä aikanaan Würzelin kanssa samaan aikaan Motörheadin riveihin liittynyt Phil Campbell.

Lisää luettavaa