Lisämaistiaisia tulevalta Metallican nimikkoalbumin coverjulkaisulta – näin aavemaisena Nothing Else Mattersia harvemmin kuulee

RMV/Shutterstock/All Over Press

Phoebe Bridgers on jakanut ”barokkimaisen” näkemyksensä Metallican Nothing Else Matters -kappaleesta. Kyseinen veto on peruja Metallican Blacklist-coverlevyltä, jolla mustan albumin raitoja tulkitsevat muiden muassa Ghost, Weezer, St. Vincent, Volbeat, Miley Cyrus, The Chats ja monet muut.

Bridgersin kappaletta ovat olleet tuottamassa Tony Berg ja Ethan Gruska, joista jälkimmäistä kuullaan myös pianossa.

”Oli todella hauskaa olla osa sitä [levyä]”, Bridgers kommentoi Apple Music 1:lle. ”Minun versioni on melkeinpä barokkimainen. James [Hetfield] tekee kaikenlaisia oktaavihyppyjä ja muita juttuja joihon en itse pysty. Minulla on melkein Billie Eilishin kaltainen lähestymistapa aivan mikin tuntumaan ja esiinnyn päinvastoin kuin he, joten siihen oli todella hauska nojata.”

”Olen aina ollut kova Metallica-fani”, Bridgers jatkaa. ”Se on hassua, sillä tutustuin heidän musiikkinsa luultavasti paljon myöhemmin kuin monet, jotka ovat aina rakastaneet heitä. Menin teininä Outside Lands -festareille, ja tunsin jo Metallican biisejä videopeleistä ja muista, mutta kun näin heidän settinsä Outside Landsissa, olin ihan, että ’Tämä on rockbändi.’ Se on vähän kuin portti metalliin, sillä heillä on niin paljon koukkuja ja niin paljon jää soimaan päähäsi. Sen takia olen aina pitänyt Metallicasta; he eivät ujostele hienojen koukkujen kanssa.”

Kuuntele Bridgersin Nothing Else Matters alta.