Liuta uusia Suomen-vieraita

Saksalainen kitaralegenda Michael Schenker yhtyeineen saapuu Suomeen. Michael Schenker Group konsertoi Helsingin Nosturissa maanantaina 14. joulukuuta. Muun muassa Scorpionsin ja UFOn riveissä soittanut maineikas muusikko kelpuutti yhtyeensä laulajaksi taannoin myös suomalaisen Jari Tiuran, mutta nykyään MSG:n keulalla vaikuttaa solisti Gary Barden. Rumpujen takaa löytyy puolestaan esimerkiksi AC/DC:n riveissä soittanut Chris Slade.

Suomalaisen Spinefarmin talliin kiinnitetty brittiläinen vaihtoehtolegenda Killing Joke palaa Suomeen viime kesänä tapahtuneen Ilosaarirockin-keikan jälkeen. Jaz Colemanin johtama poppoo juhlii 30-vuotista taivaltaan Nosturissa torstaina 29. huhtikuuta. Killing Joken vaikutusvaltainen tuotanto kuuluu muun muassa Metallican, Nirvanan ja Kotiteollisuuden biiseissä.

Sielukas brittilaulaja Joss Stone esiintyy puolestaan Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 1. maaliskuuta. Kiertue promotoi Stonen neljättä studioalbumia nimeltään Colour Me Free.