Lorde peruu kohutun ja kiistellyn konserttinsa – ”Tässä tilanteessa oikea päätös”

Lorde Lollapaloozassa 2014
Liliane Gallegari / Wikimedia Commons

Toisin kuin esimerkiksi Nick Cave ja Radiohead, uusiseelantilaistähti ei aio esiintyä Israelissa.

Israelista on muodostunut kulttuuripiireissäkin melkoinen murheenkryyni, jonka vuoksi järjestäen jokaisen maailmantähden esiintymiset alueella herättävät keskustelua puolesta ja vastaan. Useat artistit kuten Roger Waters, Elvis Costello ja Brian Eno tukevat BDS-liikkeen ajamaa kulttuuriboikottia, jota toiset puolestaan vastustavat joko tietämättömyyttään tai tietoisesti. Tästä syystä monet artistit ovat saaneet BDS-kannattajilta kritiikkiä suunniteltujen ja/tai toteutuneiden Israelin-keikkojensa vuoksi.

Siinä missä esimerkiksi Radiohead ja Nick Cave esiintyivät Tel Avivissa suunnitelmien mukaan BDS:n painostuksesta huolimatta, on uusiseelantilaislaulaja Lorde puolestaan päättänyt perua ensi kesälle suunnitellun konserttinsa, uutisoi The Jerusalem Post. Heinäkuinen konsertti peruttiin vain viikko sen julkistamisen jälkeen.

”Olen saanut valtavasti palautetta sekä keskustellut useiden molempien osapuolten edustajien kanssa aiheesta ja tullut siihen tulokseen, että tässä tilanteessa oikea päätös on perua esiintyminen. Olen ylpeä pitäessäni itseäni asioista perillä olevana nuorena kansalaisena ja olin lukenut ja tutkinut asioita ennen Tel Avivin -keikan järjestämistä, mutta en ole kuitenkaan niin ylimielinen, etten voi myöntää tehneeni virhearviointia”, Lorde kommentoi lehden toimittajan jakamassa twiittauksessaan.

”Tel Aviv, minulla on vuosia ollut haaveena vierailla kauniissa maankolkassanne ja olen todella pahoillani, että joudun pyörtämään suunnitelmani ja esiintymiseni. Toivottavasti vielä jonain päivänä voimme tanssia yhdessä.”