Nick Cave ei piittaa vetoomuksista perua keikkansa Israelissa – päätti konsertoida maassa ”periaatteen vuoksi”

Nick Cave haluaa vastustaa kiisteltyjen keikkojensa välityksellä sensuuria.
20.11.2017 15:39

Israelin ja palestiinalaisten välinen iänikuinen konflikti on tuonut Israelille huonon maineen kulttuuripiireissä. Erityisesti YK:n ja Euroopan unionin laittomina pitämät Länsirannan siirtokunnat ovat tulistuttaneet Roger Watersin kaltaisia artisteja siinä määrin, että kaikki tunnetut muusikot, jotka buukkaavat keikan Israeliin, voivat odottaa yhteydenottoa, jossa kehotetaan harkitsemaan suunnitelmia vielä uudelleen.

Näin kävi myös Nick Cavelle, jonka suunnitelmissa on soittaa kaksi keikkaa Israelissa. Internetissä alkoi hiljattain levitä useiden korkean profiilin artistien allekirjoittama julkinen kirje, jossa pyydettiin Cavea perumaan keikkansa maassa.

Cave ei kuitenkaan aio pyörtää aikomuksiaan. Itse asiassa hän syyttää Israelia painostavaa BDS-liikettä sensuurista. Stereogum kertoo Caven pitäneen lehdistötilaisuuden, jossa laulaja kertoi ajatuksiaan aiheesta.

”Loppujen lopuksi on kaksi syytä, miksi olen nyt tässä. Yksi on se, että rakastan Israelia ja israelilaisia, ja toinen on se, että haluan periaatteen vuoksi vastustaa kaikkia, jotka pyrkivät sensuroimaan ja hiljentämään muusikoita”, Cave sanoi ja jatkoi:

”Voisikin sanoa, että tavallaan BDS-liike on syy sille, että esiinnyn Israelissa.”

Cave ei ole aikeissaan yksin: muun muassa Metallica, Madonna, Elton John ja Ozzy Osbourne ovat hekin konsertoineet viime vuosien aikana Välimeren rannalla. Israelia boikotoivien artistien joukkoon ovat puolestaan viime vuosina liittyneet ainakin Stevie Wonder, Richard Ashcroft ja Brian Eno.

Lisää luettavaa