Lou Reedin arkistot löysivät kodin New Yorkin kaupunginkirjastosta – Sisältävät papereita, valokuvia sekä tuhansia audioita ja videoita

3.3.2017 19:10

Lokakuussa 2013 kuollut muusikko-runoilija Lou Reed jätti jälkeensä valtavasti arkistomateriaalia. Torstaina 2. maaliskuuta eli Reedin syntymäpäivänä miehen leski Laurie Anderson ja New Yorkin kaupunginkirjasto julkistivat kokoelman siirtyvän kokonaisuudessaan kirjaston arkistoitavaksi.

– Kokoelmat ovat nyt Reedin eniten rakastaman kaupungin sydämessä. Parempaa paikka arkistolle ei ole olemassa, Anderson kommentoi.

Lou Reedin arkistot sisältävät The Hollywood Reporterin mukaan papereita ja sähköisiä tallenteita, valokuvia sekä noin 3 600 äänitettä ja 1 300 videota. Kirjasto aikoo pitää seuraavien kahden viikon aikana ilmaisia näyttelyitä ja julkisia tilaisuuksia, joissa esitellään Reedin arkistoja.

– Se oli yksi edellytys, jota Laurie vaati alusta asti – että arkistot ovat kenen tahansa saatavilla mahdollisimman vapaasti. Arkistoista näkee, millaista paperityötä ison levy-yhtiön artisti käy päivittäin läpi. Hänen koko elämänsä päivästä päivään on esillä, arkistojen läpikäymisessä avustanut Don Fleming kertoo Rolling Stone -lehdelle.

Lou Reed kuoli 71-vuotiaana maksansiirron aiheuttamiin komplikaatioihin.

Lisää luettavaa