Maija Vilkkumaa laulaa vaihteeksi englanniksi

Julkaistu:

Äidinkielellä niin Tarharyhmässä kuin omassa yhtyeessäkin tulkinnut ja tulkitseva Maija Vilkkumaa on mukana Luke Whittenin Comes And Goes -pitkäsoitolla. Kiekko ilmestyy 9. maaliskuuta.

Vilkkumaa laulaa Whittenin kanssa REM:n tuotannolta maistuvassa Religions-kappaleessa, jonka videon voi katsoa täällä.

Whitten, alias Timo Rautio, on aikaisemmin vaikuttanut muun muassa yhtyeissä The Peppermints ja Bananaskin.

Vilkkumaa on puolestaan esiintymistauolla. Artistin perheeseen syntyi tyttö tammikuun lopulla.

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi