Maj Karma viimeinkin lavalle – tiedossa raivokas treenikeikka ennen spektaakkelia

19.2.2015 11:48

Odotettua paluuta viimeinkin tekevä Maj Karma nousee pitkästä aikaa lavalle kotikaupungissaan Porissa. Uutta musiikkia kirjoittanut ja julkaisukantaan myöhemmin tänä vuonna palaava yhtye nousee Baarikaappi-baarin lavalle lauantaina 21. helmikuuta ”treenikeikan” merkeissä.

– Soitamme todennäköisesti pari uuttakin biisiä. Saattaa tosin olla, että potentiaalisimmat single-ehdokkaat jäävät tässä vaiheessa esittämättä, sillä ihmiset joutuisivat sitten kuuntelemaan niitä ei-niin-hyväsoundisina liveversioina. Setissä kuultavat tuoreet kappaleet tarjoavat enemmänkin sitä raivoa ja energiaa, jota rockmusiikista tuntuu nykyään puuttuvan, laulaja Herra Ylppö sanoo ja lisää:

– Tämä tulee olemaan Maj Karman ainoa treenikeikka. Vedämme siis läpi jäähallissa kuultavan ohjelmiston.

Maj Karma, Egotrippi ja Don Huonot esiintyvät Helsingin jäähallissa perjantaina 27.2.

Lisää luettavaa