Marilyn Manson kulkee Johnny Cashin jalanjäljissä – shokkirock-maestro esittelee jälleen cover-taitojaan

18.10.2019 10:00

Marilyn Manson on tunnetusti aikaisemminkin kunnostautunut covereiden äärellä. Yksi miehen uran ensimmäisistä hiteistä oli uusi versio Eurythmicsin Sweet Dreamsista, ja myöhemmin herra on julkaissut näkemyksensä esimerkiksi Depeche Moden Personal Jesusista, Soft Cellin kuuluisaksi tekemästä Tainted Lovesta sekä Painajainen ennen joulua -elokuvan This Is Halloweenista. Nyt on sitten julkaisu uusi Manson-video vanhasta traditional-ikivihreästä.

God’s Gonna Cut You Down tunnetaan parhaiten kenties Johnny Cashin tummanpuhuvana saarnana, joka julkaistiin vuonna 2006 American V: A Hundred Highways -albumilla. Tämä versio lienee ollut inspiraationa Mansonillekin, sillä hänen näkemyksensä kalskahtaa vahvasti Cashin julistukselta. Kuuntele yläpuolelta.

Lisää luettavaa