Melkoista vapaapudotusta: Bon Jovin tuorein albumi teki kyseenalaista listahistoriaa – ja vieläpä toiseen kertaan

13.3.2018 20:57

Rock and Roll Hall of Fameen 14. huhtikuuta vihittävän Bon Jovin tuorein, vuonna 2016 julkaistu This House Is Not for Sale -albumi on tehnyt sangen kyseenalaista listahistoriaa. Ultimate Classic Rock kertoo levyn nousseen vastikään Billboardin piikkipaikalle kiitos diilin, jossa albumin lunastamismahdollisuutta kaupiteltiin huomenna alkavan Yhdysvaltain areenakiertueen lippujen kylkiäisenä. Kytkykaupan avulla 120 ooo kopiota viikon aikana liikuttanut levytys nousi listakärkeen 15 kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran valtasi ykkössijan – ennätys sekin.

Äkillisen myyntipiikin jälkeen albumi vajosi kuitenkin lopulta viikossa sijalta yksi aina sijalle 168 saakka, lyöden entisen ennätyksen 83:lla sijalla. Mikä hurjinta, edellinenkin ennätys oli This House Is Not for Salen hallussa, albumin pudottua kolmannella listaviikollaan ennennäkemättömät 84 sijaa.

 

Lisää luettavaa