“Mennään sitten suosiolla toiseen äärilaitaan” – myös Lordi nähdään pian nettikeikalla

14.4.2020 13:42

Keikkakenttä on koronapandemian vuoksi hiljentynyt tyystin, mutta netin puolella tapahtuu monenlaista. Uutisia uusista nettispektaakkeleista tulee vähän väliä, ja nyt kantautuu tietoja, että myös Lordi aikoo esiintyä yleisölle verkon välityksellä. Nettikeikka toteutetaan 22. toukokuuta.

Lordi oli jo ehtinyt lähteä kiertueelle tuoreen Killection-albuminsa tiimoilta, mutta maaliskuun puolivälissä rundi katkesi. Soittamatta jääneet konsertit on tarkoitus hoitaa myöhemmin, mutta milloin tähän on mahdollisuus, sitä ei tiedä kukaan.

”Lauantai-iltana esiinnyimme vielä Saksan Leipzigissä täydelle salille, mutta sunnuntai-iltana löysin itseni kotisohvalta Rovaniemeltä. Tilanne tietenkin harmittaa, sillä keikoilla oli mahtava meno ja rundin alkupuoli oli muutenkin menestys. Ihmisten terveys on kuitenkin tärkeintä”, Mr. Lordi kertoo tiedotteessa.

Nettikeikka on siitä erikoinen tapaus, että siitä on luvassa huomattavan erilainen Lordin normaaliin lavamenoon verrattuna. Jos normikeikoilla nähdään kaikenlaista kauhushow’ta runsain mitoin, netin välityksellä keskitytään enemmän olennaiseen.

”Rundimme keskeytyi niin yhtäkkiä, että jouduimme jättämään kaikki keikkojemme showelementit varastoon Saksaan. Mietimme, mitä voimme faneillemme tarjota, jos emme voi levitellä siipiä ja sahailla ihmisiä. Päätimme mennä sitten kerralla toiseen äärilaitaan ja päästää fanit oikeasti lähelle. Show on kaikin puolin riisuttu. Istumme ringissä ja tavoittelemme treenikämppäfiilistä. Luvassa on juttuja, joita fanit eivät ilman koronaa näkisi”, Mr. Lordi sanoo.

Nettikeikka lähetetään Rovaniemeltä, Lordin aukion kupeessa sijaitsevasta Paha Kurki Rockhousesta. Bändin sosiaalisen median kanavissa käynnistyi äänestys, jossa fanit saavat toivoa biisejä.

”Tällä kertaa keikalla ei ole aikarajaa. Siitä lähdetään, että soitamme vähintään kolme tuntia. Suurimmat hitit soitamme joka tapauksessa, mutta nyt faneilla on mahdollisuus kuulla livenä myös biisejä, joita emme yleensä keikoilla soita. Rakennamme settilistan toiveiden perusteella.”

Pääsylipun ostaneet voivat myös lähettää kysymyksiä englanniksi toteutettuun lähetykseen. Vastausvuoroon pääsevät kaikki bändin jäsenet. Lippujen hinnaksi on asetettu 12 euroa, ennakkomyynti hoituu Lippupisteen kanavissa. Itse keikka nähdään Keikalla.fi-palvelussa.

Lisää luettavaa