Metallica-basisti Robert Trujillo puolustaa mielipiteitä jakanutta vuoden 2003 St. Anger -albumia Metal Hammerin haastattelussa. Trujillo liittyi bändiin aikoinaan kesken levyn äänitysten, mutta bassoa sillä pompottelee tuottaja Bob Rock.
”Mitä olen ihmisten kanssa jutellut, St. Anger on löytänyt paikkansa suurimman osan sydämissä”, Trujillo sanoo. ”On siistiä lisätä biisi kuten [St. Anger -raita] Dirty Window settilistalle. Olen löytänyt paikkani biiseissä ja päässyt grooven lähteille St. Angerin suhteen, on kuin olisimme tehneet levylle kasvojenkohotuksen.”
Trujillo sanoo, että settilistojen kokoaminen on edelleen haastavaa, sillä täytyy jouheasti ja ottaa huomioon fanienkin toiveet.
”Ehdottomasti yksi suurimmista haasteista tällä kiertueella on ollut selvittää, miltä settilistan tulisi näyttää”, basisti kertoo. Metallica soittaa M72-maailmankiertueellaan jokaisessa kaupungissa kaksi toisistaan täysin poikkeavaa settiä.
”Sitä haluaa annostella kaasua, mutta ilta vaatii myös paljon huippuhetkiä – milloin pudotamme pallot, milloin jammailemme Kirkin [Hammett] kanssa? Kyse on rytmityksestä, eikä se hioidu kohdilleen ensimmäisellä keikalla, se ottaa oman aikansa. Varsinkin, koska jotkut biisit eivät välttämättä resonoi Euroopassa samalla tavalla kuin kotona.”
”Palaamme ensi vuonna uudelleen samoille seuduille, joten haluamme antaa itsellemme mahdollisuuden sekoitella pakkaa, erityisesti uusien biisien kohdalla. Joku saattaa ajatella, että ’olemme jo kuulleet Too Far Gonen, mitä teillä on tarjolla tällä kertaa?’ Lars [Ulrich] ajattelee aina askeleen pidemmälle ja tekee ehdotuksia, kuten: ’Meidän täytyy vetää tämä, kaivetaan se ja se biisi katalogista’, joten saapa nähdä! Lisäksi jotkut fanit käyvät useammalla keikalla eivätkä halua toistoa, joten sitä täytyy ottaa sekin huomioon. Se vaatii tasapainottelua.”