Metallica ei turhia jarruttele – Aikoo julkaista musiikkivideon uuden tuplalevyn jokaisesta kappaleesta

2.11.2016 11:43

Metallica otti uransa alkutaipaleella jättimäisiä harppauksia kohti megasuosiota tekemällä toinen toistaan kovempia levyjä ja keikkailemalla ahkerasti. Sana levisi puskaradion kautta nopeasti ja Metallica saavutti hurjaa suosiota käytännössä ilman radiosoittoa – musiikkivideoista puhumattakaan. Vuonna 1981 perustettu hevijätti julkaisi ensimmäisen musiikkivideonsa vasta tammikuussa 1989 neljänneltä albumilta, …And Justice For Allilta irroitettuun One-singleen.

Uudella Hardwired… To Self-Destruct -albumillaan yhtye ottaa rumpali Lars Ulrichin mukaan täysin uudenlaisen asenteen. Ulrich kertoo The Straits Times -lehden haastattelussa yhtyeen julkaisevan musiikkivideon jokaisesta tulevan tuplalevyn kappaleesta.

– Nyt, kun Youtube on maailman isoin televisiokanava, päätimme ottaa siitä kaiken irti, Ulrich toteaa.

Julkaistuna on jo videot singlekappaleille Hardwired, Moth Into Flame sekä Atlas, Rise!, joka sisältää välähdyksiä studiosta äänitysprosessin eri vaiheilta.

– 12 musiikkivideon kuvaaminen, varsinkin keskellä kiivainta promootiota kun pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan, ei ole kovin käytännöllistä. Se on hullua, mutta samalla myös hauskaa.

Metallica on aina ollut faneilleen hyvä ja helposti lähestyttävä bändi, joten ei ole ihme, että se on ottanut myös sosiaaliset mediat tehokkaasti haltuun. Napster-hässäköistä huolimatta bändi ei ole millään lailla kehitystä vastaan, vaan suhtautuu uusiin sosiaalisiin ja sähköisiin medioihin käytännönläheisesti.

– Pidämme siitä, että voimme tehdä jotain, mikä ilmestyy heti kaikkialla maailmassa. Joku seuraa tekemisiäsi koko ajan, mutta se täytyy vain hyväksyä, Ulrich sanoo.

Harwired… To Self-Destruct julkaistaan 18. marraskuuta.

Lisää luettavaa