Metallican striimikeikka sai huvittavia piirteitä, kun yhtyeen esitystä sensuroitiin mitä hupaisimmalla tavalla

Metallica soitti eilen illalla virtuaalisesti järjestetyssä BlizzCon 2021 -tapahtumassa. Kyseessä on muun muassa DiablonStarcraftinWorld Of Warcraftin kehittäneen peliyhtiö Blizzard Entertainmentin vuotuinen juhla, jossa mehustellaan yrityksen jo julkaistuja pelejä ja luodaan katseita sen tulevaisuuden tarjontaan.

Iso M esiintyi kekkereissä Kaliforniassa sijaitsevasta päämajastaan käsin ja setti näytettiin suorana Twitchin välityksellä. Soitto itsessään sujui kuin rasvattu, mutta suoratoistopalvelun harjoittama sensuuri toi esitykseen oman hupaisan aspektinsa.

Yhtyeen soitanto nimittäin korvattiin tekijänoikeusloukkausten pelossa kesken For Whom the Bell Tolls -vedon hieman katsantokannasta riippuen joko täysin sopimattomalla tai aivan täydellisellä musiikkivalinnalla.

Twitchin tapa valvoa tekijänoikeuksia on herättänyt palvelun käyttäjien keskuudessa ihmetystä ja kritiikkiä aiemminkin, sillä esimerkiksi Dragonforce -kitaristi Herman Lin covereita ja miekkosen oman yhtyeen tuotantoa sisältävä tili poistettiin muutama kuukausi sitten väliaikaisesti. Monet ovat kuitenkin myös huomauttaneet, että Metallica oli itse herättelemässä kyseisenkaltaisiin tilanteisiin johtavia tekijänoikeushuolia parikymmentä vuotta sitten käydyssä Napster-jupakassa.

Katso pätkä Metallican sensuroidusta suorituksesta tästä:

Alla puolestaan yhtyeen sensuroimaton vetäisy For Whom the Bell Tollsista.