Michael Monroe teki kappaleen Pekka Hyysalon inspiroimana – Singlen tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen

"Pekka on antanut monille niin paljon, että halusin antaa hänelle vähän takaisin", rokkari kommentoi.
25.11.2020 12:13

Michael Monroe julkaisee tulevana perjantaina uuden singlen Fight Back Blues, jonka inspiraationa on toiminut entinen freelaskija Pekka Hyysalo ja tämän pitkä ja vaikea toipumisprosessi neliraajahalvaantuneesta takaisin kohti normaalia elämää. Kappaleella ovat mukana myös Sami Yaffa bassossa sekä muun muassa Grammersista ja Willie And The Goodsoulsista tuttu Jussi Vuola rummuissa ja singlen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Hyysalon perustamalle FightBack-yhdistykselle.

”Tutustuin Pekkaan monta vuotta sitten yhteisen hyväntekeväisyysprojektin yhteydessä ja olemme siitä asti olleet hyviä ystäviä.  Ihailen Pekan selviytymistarinaa ja loistavaa elämän asennetta. Hän on traagisen onnettomuutensa aiheuttaman aivovamman ja neliraajahalvauksen jälkeen taistellut takaisin elämään ja pystyy, kuin ihmeen kautta, nykyään puhumaan ja kävelemään. Enkä ole pitkän ystävyytemme aikana kertaakaan kuullut hänen valittavan yhdestäkään asiasta!” Monroe kommentoi.

”Pekka on antanut monille niin paljon, että halusin antaa hänelle vähän takaisin ja kirjoitin Pekan iskulauseen inspiroimana tämän Fight Back Blues -biisin.”

Kappale julkaistaan tosiaan perjantaina 27. marraskuuta. Monroe on kuitenkin jakanut some-kanavissaan pienen maistiaispätkän singlestä:

Lisää luettavaa