Michael Monroella vireillä iso dokumenttielokuva – vaan entäpä näytelty tulkinta miehen elämäntarinasta?

14.4.2021 08:40

Kappas, Blabbermouthissa raportoidaan suomalaisittain kiinnostavia asioita. Michael Monroe vieraili Slashin soolobändistä tutun Todd Kernsin podcastissa, ja haastattelussa keskusteltiin muun muassa työn alla olevasta Monroe-dokumenttielokuvasta. Sellainen on tulossa näillä näkymin ensi vuonna.

”Se kertoo koko elämäntarinani ja keskittyy niihin kymmeneen vuoteen mitä vietin New Yorkissa. Se alkaa Hanoin perustamisesta, mutta se on dokumentti minun elämästäni. Se on sellainen projekti, jollaisia tehdään vain yksi elämässä, joten haluan hoitaa sen kunnolla”, Monroe sanoo.

”Haastatelimme jo Guns N’ Rosesin Slashiä ja Duffia sekä Foo Fightersin Chris Shiflettiä dokumentin alkuperäiseen versioon, mutta aloitimme alusta ja teemme siitä nyt sellaisen, että se kertoo muustakin kuin minun saavutuksistani. On tietysti hienoa, jos mukana on kaikenlaisia isoja nimiä sanomassa mukavia asioita minusta, mutta haluamme tehdä siitä niin kiehtovan tarinan, että se kiinnostaisi niitäkin, jotka eivät välitä tippaakaan minusta tai edes koko rock’n’rollista.”

Vaan entäpä ajatus näyttelijöiden esittämästä Monroe-elämäntarinasta Mötley Crüe -elokuva The Dirtin tapaan? Sellaista on ehdotettu Monroelle pariinkin otteeseen, mutta laulaja ei ole kovin haltioissaan ideasta – ainakaan ennen kuin dokkari on valmis.

”Ihmiset aina kysyvät: ’Miten olisi näyttelijöiden esittämä elokuva?’ Minusta sellaiset ovat aina vähän korneja”, Monroe sanoo.

”Mutta kun dokumentti on saatu valmiiksi, en välitä enää. Nyt kuitenkin haluan tehdä tästä niin hyvän kuin mahdollista. Onhan se mahtava tarina, vaikka itse sanonkin.”

Lisää luettavaa