Mikä maamme museo valitaan Vuosisadan museoksi? Siitä päättää CMX:n A.W. Yrjänä

Ateneum, Vapriikki, Kansallismuseo vai joku muu?
9.10.2017 16:12

Silloin, kun A.W. Yrjänä ei laula ja soita bassoa CMX-yhtyeessä, hän joko harrastaa salatieteitä tai valitsee vuosisadan parhaita museoita. Nyt työn alla on jälkimmäinen vaihtoehto.

Tiedote kertoo, että ensi viikolla 18. lokakuuta järjestetään Turun Logomossa Vuosisadan Kulttuurigaala, jossa Yrjänä palkitsee valitsemansa Vuosisadan museon kuuden finalistin joukosta. Finalistit ovat Aboa Vetus & Ars Nova, Ateneum, Museokeskus Vapriikki, Serlachius-museot, Suomen kansallismuseo ja Visavuoren museo.

Yrjänä teki museokierroksen kuudessa finalistimuseoissa syyskuun lopulla ja kertoo tiedotteessa valinnan olleen äärimmäisen vaikea.

”Kaikki museot olivat todella hienoja ja kiinnostavia paikkoja. Oli upea kokemus kiertää tällaisissa kohteissa, joiden taustalla on asiaansa intohimolla ja rakkaudella suhtautuvia ihmisiä, yhteisöjä ja kuntia”, Yrjänä sanoo.

Valintaprosessi on edennyt niin, että yleisö äänesti ensin omaa suosikkiaan Vuosisadan museoksi, ja Suomen museoliiton hallituksen asiantuntijaaraati valitsi kuusi finalistia kymmenen eniten ääniä saaneen joukosta. Nyt sitten Yrjänä poimii esille sen suurimman ja kauneimman.

Jännitys tiivistyy: mikä museo teki CMX-taiteilijaan suurimman vaikutuksen? Sen voi tarkastaa ensi viikolla esimerkiksi Ylen TV1-kanavan välityksellä, kun gaala esitetään klo 21 alkaen suorana televisiossa. Paras voittakoon!

Lisää luettavaa