Classic Rock on näemmä päättänyt tarttua Pink Floydia sarvista ja selvittää, mihin järjestykseen klassikkoyhtyeen tuotanto menee, jos sen asettelee huonoimmasta parhaaseen. Jakauma on laaja: progerockin jättiläinen on julkaissut sekä läntisen populaarimusiikin kulmakiviksi laskettavia superklassikoita että, noh, vähän epämääräisempiä kokonaisuuksia. Siispä katsotaan, mitä sieltä tuli.
Aivan pahnanpohjimmaisena listalla on vuonna 1969 julkaistu Ummagumma. Pink Floydin jäsenet tuskin pahastuvat tästä valinnasta, sillä yhtyeen jäsenet ovat itsekin puhuneet albumista happamaan sävyyn haastatteluissa. Roger Waters on kutsunut levyä ”katastrofiksi” ja David Gilmour ”kamalaksi”. Nick Mason puolestaan on sanonut tuplalevyn olevan ”epäonnistunut kokeilu, jonka suurin meriitti on, ettemme tehneet samanlaista uudelleen”. Albumin nimi on muuten orkesterin roudarilta napattu seksiin viittaava slangisana.
Toiseksi kehnoimmaksi Pink Floyd -levyksi on sijoitettu More-elokuvan soundtrack vuodelta 1969. Kolmanneksi huonoin puolestaan on vuoden 1972 Obscured by Clouds. Seuraavana listalla on vuoden 2014 The Endless River, joka jäi myös yhtyeen viimeiseksi studioalbumiksi.
Entä listan kärki sitten? No, sieltä päästä ei löydy mitään kummempia yllätyksiä. Kahdeksantoista albumin mittaisen listan ykkösenä on monoliitti nimeltä The Dark Side of the Moon (1973), kakkosena on Wish You Were Here (1975) ja kolmantena Animals (1977). Jonkinlainen hienoinen ylläri saattaa olla se, että The Wall (1979) löytyy vasta sijalta viisi. Upeaa musiikkia tarjoavat joka tapauksessa nämä kaikki!