Musiikkimaailma ilahtui viime viikolla, kun Englannin Birminghamissa järjestettyjen Kansainyhteisön kisojen loppuseremoniassa nähtiin huomionarvoisia vieraita. Itse Tony Iommi ja Ozzy Osbourne nimittäin kapusivat lavalle esittämään pikaisen Black Sabbath -performanssin. Tällaista spektaakkelia ei maailmassa olekaan nähty sitten Sabbathin jäähyväiskiertueen vuonna 2017, ja kun herroilla alkaa olla jo kunnioitettavasti ikää, ei ole varmaa, nähdäänkö moista enää uudelleen.
Vaan missä oli Geezer Butler? Ozzy ja Iommi saivat show’ssa tulitukea rumpali Tommy Clufetosilta ja basisti Adam Wakemanilta, mutta se ainoa ja oikea Sabbath-basisti loisti poissaolollaan. Iommi selvitti asiaa muutama päivä sitten Birmingham Mailin haastattelussa, ja ilmeisesti syyt piilevät aikatauluhankaluuksissa sekä erityisesti Butlerin terveysongelmissa. Basisti on nimittäin kärsinyt kesän mittaan sekä covidista että muista vaivoista.
”Hän oli lomalla Keniassa ja Italiassa ja joutui venereissulla onnettomuuteen, jossa hän mursi kylkiluunsa. Hän ei siis ollut sellaisessa kunnossa, että olisi päässyt soittamaan. Se on sääli, koska olimme puhuneet pitkään mahdollisesta keikasta Kansainyhteisön kisoissa”, Iommi kertoo.
Toipumisia vain Geezerille sinne jonnekin. Onhan mies jo 73-vuotias, ja siinä iässä covidit sekä luiden murtumiset ovat paha paikka.