Millaista Ryan Adamsin väitetty henkinen väkivalta oli? Ex-vaimo kertoo aiheesta tarkemmin

19.2.2019 10:34

Laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä Mandy Moore on yksi niistä naisista, jotka syyttävät Ryan Adamsia alistavasta käytöksestä ja henkisestä väkivallasta. New York Timesissa julkaistussa artikkelissa kaikkiaan neljä naista syytti omilla nimillään Adamsia huonosta kohtelusta, ja lisäksi kolme muuta kertoi samasta aiheesta nimettömänä. Vuosina 2009–16 Adamsin kanssa naimisissa olleen Mooren lisäksi ääneen pääsivät Adamsin ex-kihlattu Megan Butterworth sekä muusikot Phoebe Bridgers ja Courtney Jaye.

Moore vieraili jo ennen Timesin artikkelin julkaisua WTF with Marc Maron -podcastissa ja kertoi onnettomasta liitostaan Adamsin kanssa. Haastattelusta kertoo teksimuodossa muun muassa Consequence of Sound. Mooren mukaan Adams pyrki kontrolloimaan puolisonsa elämää siinä määrin, ettei hänelle jäänyt juuri tilaa hengittää.

Mooren mukaan Adamsin kiintymys sai hänet alun perin tuntemaan itsensä arvokkaaksi, mutta vuosien mittaan suhde vääristyi tukahduttavaksi.

”Tuntui kuin olisin joutunut pyhittämään koko elämäni hänelle”, Moore sanoo ja lisää, ettei hän ollut enää tuntea itseään, kun joutui pitämään huolta etupäässä miehestään.

”En pystynyt työskentelemään”, Moore sanoo. ”Oli vain jatkuvasti huolehdittava tästä henkilöstä, joka tarvitsi minua eikä antanut minun tehdä mitään muuta.”

”Muutuin niin pieneksi ja huomaamattomaksi omassa elämässäni. Olin todella yksinäinen, todella onneton”, Moore kertoo. Lopulta hän päätti, että elämässä oli oltava muutakin: ”Tiesin, ettei tämä ollut oikea kumppani minulle enkä ollut itse se ihminen, joka minun olisi pitänyt olla.”

Adams on kieltänyt Timesissa julkaistut syytökset, joiden mukaan hän olisi lähennellyt alaikäistä fania netin välityksellä ja paljastellut itseään naiskollegoille konserttien yhteydessä. Hän myös pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa, mutta lisäsi Timesin väitteiden olevan ”suurenneltuja ja ajoittain tyystin valheellisia”.

Lisää luettavaa