Miltä Metallican uusi single kuulostaisi, jos se olisi äänitetty Ride the Lightningin tai Master of Puppetsin soundeilla?

Nyt on joku nähnyt vaivaa hyvän asian eteen! Metallican tuore Hardwired-single on vähemmän yllättäen herättänyt intohimoja sekä puolesta että vastaan, ja yksi jos toinenkin kuuntelija on kaivanut kuin vanhasta muistista ”ennen oli paremmin” -kortin esiin. Nyt julkaistu remix antaa asiaan vähän konkreettisempaa näkökantaa.

Youtuben nimetön metalli-intoilija tutki, miltä Hardwired kuulostaisi, jos se olisi tehty Metallican vanhojen hyvien levyjen soundeilla. Lopputulos? Erityisesti Ride the Lightningin äänimaailma jylisee erittäin vakuuttavasti, eikä Master of Puppets -versiokaan huono ole.

Merkillepantavaa on, että Ride-versiossa saattaa hetkeksi unohtaa kuuntelevansa uutta Metallicaa ja sekoittaa biisin Fight Fire with Fireen. Mitä tästä voimme päätellä? Kyllä se tuttu, metallimusiikkiin suuresti vaikuttanut pioneeribändi siellä nykypäivänkin Metallican DNA:ssa piileskelee.

Hardwired… to Self-Destruct -albumi julkaistaan 18. marraskuuta. Jäämme odottelemaan, veisikö se ajatuksemme syvemminkin metallijätin nuoruusvuosiin. Toivossa on hyvä elää.