Mitä Tarja Turusen tuleva albumi on syönyt? Laulaja etsi uutuudelleen entistä raaempaa tyyliä

27.8.2019 08:24

Tarja Turunen julkaisee 30. elokuuta viidennen sooloalbuminsa – tai seitsemännen, mikäli kaksi joululevyä lasketaan mukaan. In the Raw -nimistä tuotosta esitellään nyt ennakkoon videolla, johon on yhdistetty pätkiä kaikista albumin kappaleista. Kuuntele medley yläpuolelta.

Blabbermouthin sivuilla julkaistun jutun (joka kalskahtaa vahvasti suoraan pressitiedotteesta napatulta) mukaan Tarja on hakenut uutuudelleen aiempaa raaempaa soundia. Uutisessa mainitaan artistin avanneen itseään sanoituksissaan rohkeammin, ja muutenkin kappaleiden haluttiin ”kuvastavan sitä tunnetilaa, mikä Tarjalla oli levyprojektin alusta asti”. Albumilla vierailevat Soilworkin Björn ”Speed” Strid, Lacuna Coilin Cristina Scabbia ja Kamelotin Tommy Karevik.

In the Raw’lta on julkaistu aiemmin kolme singleä. Kuuntele viimeisin, nimeltään huomattavan bladerunnermainen Tears in Rain täältä.

Lisää luettavaa