Miten Iron Maiden on pysynyt kasassa kaikki nämä vuosikymmenet? Bruce Dickinson antaa kysymykseen yksinkertaisen vastauksen

Brucea tentattiin miehen elämäkertakirjan promotilaisuudessa syvällisistäkin aiheista.

Bruce Dickinson esitteli 17. lokakuuta tuoretta What Does This Button Do? -elämäkertakirjaansa yleisötilaisuudessa Lontoossa ja vastasi samalla kuulijakunnan esittämiin kysymyksiin. Tilaisuus lähetettiin suorana verkkostreamina, jonka voi nyt katsoa Iron Maidenin Facebook-sivuilta.

Dickinsonilta kysyttiin muun muassa, miten Iron Maiden on onnistunut pysymään pystyssä kaikki nämä vuodet. Bändi ei tunnetusti ole selviytynyt alusta loppuun ilman muutoksia jäsenistössä – Bruce itsekin oli sivussa vuodet 1993–99 – mutta kyllä orkesterin ydinryhmän voi tästä huolimatta sanoa pysyneen ihailtavan tiiviinä.

Dickinsonin mukaan tähän on perimmältään yksinkertainen syy: instituutio nimeltä Iron Maiden on tärkeämpi kuin sen muodostavat yksilöt.

”Osaisinpa vastata kysymykseesi kunnolla. Viittaan asiaan kirjassani, mutta paras vastaus, minkä keksin on, että puuron täytyy olla juuri oikean lämpöistä. Siis samalla tavalla kuin siinä kolmen karhun sadussa: ei liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri sopivaa”, Dickinson sanoo.

”Kyllähän me bändit olemme aika hauraita organismeja. Vaikka kiertueellamme on paljon rekkoja ja päästämme paljon ääntä, yhtyeen jäsenten keskinäiset suhteet ovat hauraita. Mutta Maidenissa olemmme kaikki saman tukikohdan kasvatteja. Olemme uskollisia ensin Iron Maidenille ja vasta sitten sen muille jäsenille.”

”Niinpä elämä on aika helppoa, koska kaikki antavat toisilleen tilaa. Me ymmärrämme, että olemme kaikki yhdessä saman asian äärellä, eli soittamassa yleisölle hienoa keikkaa tai tekemässä hyvää levyä. Teemme sen, mitä sen onnistuminen vaatii. Siinä se.”

Dickinsonin kirjasta on tulossa marraskuun lopussa myös suomennettu painos, joten mikäli englanniksi lukeminen ei nappaa, on apu lähellä. Suomennetun version arvioiduksi julkaisupäiväksi mainitaan Suomalaisen kirjakaupan sivuilla 20. marraskuuta.