Miten lähtee Judas Priest -kitaristilta Iron Maidenin tuotanto? Korona-aika tarjoaa vastauksen tähänkin kysymykseen

15.5.2020 09:02

Taas pukkaa julki huomionarvoista koronatallennetta. Kun muusikoiden kiertuesuunnitelmat ovat menneet pandemian vuoksi poskelleen, on soittajilla yhtäkkiä runsaasti aikaa taltioida kaikenlaisia kotisessioita, ja nyt tuli julki Judas Priestin Richie Faulknerin näppärä Iron Maiden -tulkinta. Kuuntele alempaa.

Faulkner soittaa Piece of Mind -albumin päätösbiisin To Tame a Landin yhdessä sessiorumpali Joe Lazaruksen kanssa. Biisivalinta on sikäli huomionarvoinen, että Judas Priestillä ja Iron Maidenilla on tunnetusti vähän kireähkö historia, kun yhtyeet kisasivat 1980-luvulla siitä, kumpi on Ison-Britannian johtava metallikokoonpano. Rob Halford on tosin kehunut Maidenia viime aikojen haastatteluissaan vuolaasti ja ehdottanut jopa yhteiskiertuetta, joten kuka tietää, kenties pandemian päätteeksi nähdään jossain vaiheessa tällainenkin titaanien kohtaaminen.

Lisää luettavaa