Montako kultalevyä The Ramones on saanut Yhdysvalloissa? Et taatusti tiedä!

Newyorkilainen The Ramones kuuluu arvostettuun Rock ’n’ Roll Hall Of Fameen ja se on ehdottomasti eräs kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista rockyhtyeistä. Äkkiseltään luulisi, että elävien kirjoissa vielä olevien orkesterien jäsenien seinillä roikkuisi kultaa ja platinaa oikein urakalla, mutta näinhän ei tunnetusti ole.

Hyvin pitkään ainoa kultalevyrajan (puoli miljoonaa kopiota) ylittänyt The Ramones -levy oli vuonna 1988 julkaistu kokoelma Ramones Mania

Edes pientä oikeutta tähän maailmaan kuitenkin saatiin 30. huhtikuuta 2014, jolloin bändin klassinen debyytti Ramones ylitti viimein kultarajan – 38 vuotta julkaisunsa jälkeen. Kiekolta löytyy Blitzkrieg Bop, joka on eräs kaikkien aikojen tunnetuimmista rockbiiseistä.

Recording Industry Association of America (RIAA) vahvistaa asian kotisivullaan.