Motörhead-kitaristeja ei nähty Lemmyn muistotilaisuudessa – Syinä lentokielto ja viisumiongelmat

11.1.2016 19:13

28. joulukuuta kuolleen Lemmy Kilmisterin muistotilaisuus järjestettiin Los Angelesissa 9. tammikuuta. Youtubessa suorana lähetyksenä esitetyssä tilaisuudessa nähtiin monia Lemmyn sukulaisia, ystäviä ja kollegoita, jotka muistivat Motörhead-nokkamiestä puheissaan.

Motörhead-bändikavereistaan puheen piti ainoastaan vuodesta 1992 rumpuja yhtyeessä soittanut Mikkey Dee. Vuonna 1984 bändiin liittynyt kitaristi Phil Campbell sen sijaan ei ollut läsnä muistotilaisuudessa. Kitaristi nimittäin joutui sairaalahoitoon kesken viimeiseksi jäänyttä Euroopan-kiertuetta, eivätkä lääkärit antaneet Campbellille lupaa niin pitkään lentoon, mitä muistotilaisuuteen lähteminen olisi vaatinut.

– Katsoin tilaisuuden netissä, kaikki puhuivat kauniisti. Hienosti järjestetty tilaisuus. Olisin todella halunnut olla paikalla, Campbell kertoi Twitterissä. Kitaristi myös muisti sunnuntaina kuollutta David Bowieta twiiteissään.

Myös legendaarisessa, vuosien 1976 ja 1982 välisessä kokoonpanossa, muun muassa Ace Of Spades -levyllä soittanut kitaristi Fast Eddie Clarke joutui katsomaan tilaisuutta netistä.

– Menneiden syntieni vuoksi minun on vaikea saada viisumia. Ja vielä näin juhlapyhien aikaan se ei olisi onnistunut tarpeeksi nopeasti, jotta olisin voinut lähteä. Tilaisuus oli hieno, erityisesti Paul (Lemmyn poika) puhui oikein kauniisti, Clarke kertoi Facebookissa syyn poissaololleen.


Lisää luettavaa