”Muhkea omena opettajalle”, sanoo Jouni Hynynen

20.1.2011 11:13

Kotiteollisuuden yhdestoista studioalbumi on saanut otsikon Kotiteollisuus.

– Ei me oikeesti keksitty mitään muuta. Alun perin ajattelin Kalevan miekkaa, mut sitten kävi niin, että kyseinen biisi jäi levyltä ulos, vaikka se valmiiksi asti tehtiinkin. Sen sanoitus oli jotenkin niin oleellinen, koko levyn kiteyttävä. Sinkkonen heitti sitten saunassa pienissä maisteissa, että miksi antaa levylle nimeä jos semmoista ei mieleen tule. Tajusin, että näinhän se on. Ja onhan tässä myös vähän uuden alun makua, niin musan kuin levy-yhtiökuvioidenkin suhteen, joten nimetön levy käy siksikin hyvin, laulajakitaristi Jouni Hynynen sanoo.

Oliko mukaan tulevien biisien valinta hankalaa? Jossakin vaiheessahan teillä oli nelisenkymmentä ehdokasta.

– No, sen verran hankalaa, että en tällä kertaa pystynyt siihen Karmilan kanssa kahdestaan. Piti ottaa pojat, Atte Blom ja Mattilan Riku mukaan työryhmään. Riku heitti lopulta lähes lopullisen biisijärjestyksen, jota Karmilan kanssa vain yhden biisin osalta muutettiin. Itse olin jättämässä kahta todella oleellista biisiä ulos levyltä, mutta muut pistivät hanttiin. Olivat oikeassa, tajuan sen nyt, kun olen valmista levyä muutaman kerran kuunnellut.

Entä onko sanoituksissa mielestäsi uusia kulmia?

– On. Ainakin ne on rennommalla kädellä tehty, osa syntyi todella helposti. Mutta päälinja on selkeys. Nyt ei olla missään runouden ytimessä vaan tekstien pitäisi olla kaikkien ymmärrettävissä. Jopa minä tiedän mistä laulan tällä kertaa.

Asteikolla 0-10, kuinka yllättyneitä fanit tulevat olemaan levystä? Hyvässä vai pahassa?

– 9 ja hyvässä. Tietysti sitä normaalia kitinää tulee, mutta siihenhän olemme jo tottuneet. Mutta ehdottomasti plussan puolelle jäädään ja rajusti. Pääsemme hyvin arvosanoin seuraavalle luokalle, sen verran muhkean ja herkullisen omenan olemme nutturapäisen, lyhyttä hametta käyttävän ja erittäin antavalla kaula-aukolla varustetun opettajattaren pöydälle jättäneet.

Albumi äänitettiin Kiteellä ja miksattiin Finnvox- jsekä Sonic Pump -studioilla Helsingissä yhtyeen luotetun miehen Mikko Karmilan toimesta. Vierailijoina äänityksissä kävivät muun muassa Tuomas Holopainen, Miitri Aaltonen, Antti "Hyrde" Hyyrynen sekä Ismo Alanko, joka soittaa yhdellä levyn kappaleella selloa.

Albumin ensimmäinen single Soitellen sotaan jaetaan radioasemille maanantaina 24. tammikuuta. Yhtyeen kiertue käynnistyy näillä näkymin Helsingin DOM-ravintolasta 4.2. Seuraava keikka soi Rovaniemeltä 19.2.

www.kotiteollisuus.com

Lisää luettavaa