Mustia ja valkoisia sateenkaaria – Bush julkaisee uuden levyn ja lähtee kiertueelle

7.2.2017 14:40

Brittiläinen vaihtoehtorock/post-grunge -yhtye Bush julkaisee uuden Black And White Rainbows -albumin 10. maaliskuuta. Levy on vuonna 1992 perustetun yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto.

Laulaja-kitaristi Gavin Rossdalen kirjoittama, tuottama ja äänittämä levy sisältää muun muuassa viime vuonna maailman pakolaispäivää varten sävelletyn People At War -kappaleen. Ensimmäinen virallinen singlejulkaisu Mad Love on puolestaan kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Bush lähtee uuden levyn myötä myös kiertueelle. Toistaiseksi yhtyeellä on varmistuneita keikkoja ainoastaan Lontoossa sekä pitkin Pohjois-Amerikkaa, joten Eurooppaan bändiä saadaan vielä odottaa.

Black And White Rainbows’in kappalelista näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

1. Mad Love
2. Peace-s
3. Water
4. Lost In You
5. Sky Turns Day Glo
6. Toma Mi Corazon
7. All The Worlds Within You
8. Nurse
9. The Beat of Your Heart
10. Dystopia
11. Ray Of Light
12. Ravens
13. Nothing But A Car Chase
14. The Edge of Love
15. People At War

Lisää luettavaa