Muutoksen tuulet puhaltavat melodeath-suuruuden riveissä – Dark Tranquillity on kahta jäsentä köyhempi

16.8.2021 16:27

Ruotsalaisen melodeath-suuruus Dark Tranquillityn miehityksessä on käynyt kato. Sekä bändin perustamisvuodesta 1989 asti mukana ollut rumpali Anders Jivarp (kuvassa oikeassa laidassa) että vuonna 2015 mukaan liittynyt basisti Anders Iwers (kuvassa toisena oikealta) ovat päättäneet jatkaa omia polkujaan, kerrotaan yhtyeen julkaisemassa some-päivityksessä.

”Ajat ovat todella muuttuneet. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet vähintäänkin haastavaa aikaa ja meillä on ollut aikaa miettiä motivaatioitamma ja päätöksiämme koskien kaikkia elämän eri aspekteja. Kun meiltä viedään jotain, mitä olemme pitäneet itsestään selvänä, sitä näkee kirkkaammin, mikä elämässä on todella tärkeää”, nokkamies Mikael Stannen allekirjoittamassa päivityksessä todetaan.

”Nämä kaksi ovat olleet uskomattomia, lojaaleja ja sitoutuneita ystäviä ja muusikoita ja vaikka onkin surullista nähdä heidän lähtevän, tiedämme, että intohimoa pitää seurata, vaikka se veisikin eri suuntaan.”

Sekä Jivarp että Iwers tulevat päivityksen mukaan jatkamaan vielä musiikin parissa. Tuleville keikoilleen bändi on kiinnittänyt tuuraajiksi rumpali Joakim Strandberg-Nilssonin (In Mourning, Nonexist) sekä basisti Christian Janssonin (Grand Cadaver).

Yhtyeen tuorein pitkäsoitto Moment ilmestyi marraskuussa 2020.

Lisää luettavaa