Myös Tuska julkaisi lisää esiintyjiä: Amon Amarth, Eluveitie, Mokoma, Devin Townsend ja vaikka mitä

31.1.2020 12:20

Amon Amarth päätti sitten viettää Suomessa enemmänkin aikaa ensi kesänä. Juuri kun pääsimme kertomasta, että Ruotsin viikinkimetalliylpeys konsertoi Laukaan John Smith -festareilla, tulee nyt tietoa, että bändi nähdään myös Tuskassa. No sehän kelpaa toki.

Amon Amarthin lisäksi Tuskan uusia kiinnityksiä ovat sveitsiläinen Eluveitie, yhdysvaltalainen Deafheaven, norjalainen Gaahls Wyrd sekä suomalaiset Mokoma, Lost Society, Mørket, Khroma, Oceanhoarse, Lähiöbotox, Kohti tuhoa ja Vorna.Devin Townsend puolestaan tuo Tuska-sunnuntaihin By Request -erikoiskeikkansa. Yleisö saa äänestää suosikkibisejään ennakkoon annetusta kappalelistasta, ja eniten ääniä saaneet kappaleet kuullaan livenä. Biisejä Devin Townsendin Tuska-settiin voi äänestää täällä.

Sunnuntaille on lisätty myös orkesteri nimeltä Humavoid. Lisää artisteja julkistetaan kevään kuluessa.

26.–28.6. järjestettävän Tuskan yhden ja kahden päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketissä, Ticketmasterissa ja Lipppisteessä. Hinnat ovat mallia 88–159 euroa. Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

Lisää luettavaa