Nickelback haluaisi tehdä… Slayer-coverlevyn? ”Sen musiikin äärellä sydämeni lepää”

1.2.2019 07:09

Tässäpä ajatus, joka herättänee monessa metallifanissa vaikeasti käsiteltäviä tuntemuksia. Pehmoisista radiorock-hiteistään tunnetun Nickelbackin basisti Mike Kroeger mainitsi hiljattain australialaisen Wall of Soundin haastattelussa, että yhtyeen jäsenet rakastavat suuresti vanhan ajan äärimetallia ja mikäli tilaisuus sallisi, yhtye haluaisi kunnioittaa juuriaan jopa coverlevyn muodossa.

Kroeger ylistää erityisesti Metallican, Megadethin, Anthraxin ja Slayerin muodostamaa thrash metalin keskusnelikkoa. Näistä viimeksi mainittu taitaa olla miehen fanituslistalla päällimmäisenä.

”Metallimusiikki pitää meidät käynnissä”, Kroeger sanoo ja jatkaa:

”Jos voisimme ryhtyä keskittyä kunnolla sellaiseen projektiin, kaikki meistä haluaisivat kovasti äänittää kunnon metallilevyn. Olemme kaikki – enemmän tai vähemmän – metallifaneja ytimiin saakka. Tiedämme kaiken ’Big Fourista’.”

”Äänittäisin Slayer-coverlevyn, jos voisin. Sen musiikin äärellä sydämeni lepää. Päivässä ei tietenkään ole tarpeeksi tunteja, että ehtisimme tehdä kaikkea, mitä haluaisimme, mutta sanotaan nyt niin, ettei sellainen projekti ole mahdottomuus.”

Kroeger lisää, ettei Nickelbackin musiikki ”edusta todellakaan” sitä, mitä yhtye itse kuuntelee.

”Itse kuuntelen sellaisia bändejä kuin Meshuggah, Gojira ja Lamb of God. Noiden bändien tyypit ovat myös kavereitamme”, Kroeger sanoo.

Miltä mahtaisi Nickelbackin Slayer-tulkinta kuulostaa? Mielenkiintoinen ajatus, ainakin! Oikeaa Slayeriä voi sitten kuulla seuraavan kerran livenä ensi kesän Tuskassa.

Lisää luettavaa