Nightwishin kiertuesuunnitelmat hahmottuvat – loppuvuodesta 2020 näyttää tapahtuvan Euroopassa

11.9.2019 08:45

(EDIT: uutista päivitetty 9:12)

Nightwishilla on edessään kiireinen vuosi. Hetken hiljaiseloa viettänyt yhtye matkaa keväällä 2020 Etelä-Amerikkaan, ja onhan tuossa uusi albumikin tehtävänä. Itse asiassa Floor Jansen tiedotti hiljattain Instagramissa, että nyt on hänen vuoronsa hoitaa omat osuutensa purkkiin, joten levyn tekoprosessi lähestynee pikkuhiljaa loppuaan. Lauluäänitysten jälkeen lienee pian vuorossa miksaus- ja masterointiurakka, ja sitten voi pikkuhiljaa alkaa odotella jotain ääninäytettä kuultavaksi.

Jansen ilmoitti samaan hengenvetoon, että Nightwish nähdään vanhalla mantereella Hollannissa Amsterdamin Ziggo Domessa 24. marraskuuta 2020. Tämä tuskin on mikään yksittäinen pistokeikka, eli tiedotuksesta voi päätellä, että yhtyeen Euroopan-kiertue järjestetään ensi vuoden viimeisinä kuukausina. Hyvä!

Mitä tämä mahtaa tarkoittaa sitten uuden levyn julkaisuajankohdan kannalta? Sitäpä sopii vain arvailla. Katso Jansenin viesti alapuolelta:

Lisää luettavaa