Nu metal -yhtyeen nokkamies toipuu leikkauksesta – Suomen-keikka siirtyy, lämmittelijä vaihtuu

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan myös uudelle keikkapäivälle.
15.8.2017 12:37

Yhdysvaltalaisen nu metal -yhtye Papa Roachin syyskuulle kaavailtu keikka Helsingin The Circus -klubilla siirtyy myöhempään ajankohtaan. Yhtyeen nokkamies Jacoby Shaddix joutui hiljattain kurkkuleikkaukseen, josta toipuakseen bändi on joutunut siirtämään tulevan Euroopan-kiertueensa päivämääriä.

Uusi korvaava keikkapäivä on torstaina 26. lokakuuta. Alkuperäiselle keikkapäivälle ostetut liput kelpaavat sellaisenaan eli niitä ei tarvitse vaihtaa uusiin. Mikäli korvaava keikkapäivä ei sovi, voi liput palauttaa ostopaikkaan Ticketmasteriin perjantaihin 8. syyskuuta mennessä.

Konsertin lämmittelijäksi ilmoitettu Frank Carter & The Rattlesnakes ei valitettavasti ole mukana uuden keikkapäivän ohjelmistossa, koska yhtye on tuolloin Pohjois-Amerikassa kiertueella. Tapahtuman uusi avausbändi kerrotaan myöhemmin. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa