Nyt se on virallista: rock ei ole enää Yhdysvaltain suosituin musiikkityyli

Rock putosi valtaistuimeltaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991.

Julkaistu:

Hip hop ja r&b ovat virallisesti ohittaneet rockin Yhdysvaltain kuunnelluimpana musiikkityylinä, raportoi musiikin soitto- ja myyntimääriä tilastoiva Nielsen. ThePRP uutisoi kyseessä olevan ensimmäisen kerran sitten vuoden 1991, kun rockmusiikki ei komeile maan suosituimpana musiikin muotona.

Hip hop ja r&b hallitsevat nyt markkinoita 25.1%:n osuudellaan, rockin seuratessa perässä 23 prosentin voimin. Kaikesta huolimatta rock jatkaa edelleen Yhdysvaltain myydyimpänä musiikkina, genreä edustavien levyjen haukatessa 40 prosentin osuuden albumien kokonaismyynnistä. Onhan sekin jo jotain.

Youtube video

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi