Darude on Suomen seuraava euroviisuedustaja, kertoo Yle. Euroviisut järjestetään toukokuussa Israelin Tel Avivissa.
Uuden Musiikin Kilpailun nykymallin mukaisesti Darude eli Ville Virtanen esittelee helmikuun mittaan kolme kappaletta, joista yleisö ja ammattilaisraati valitsevat lopullisen kisabiisin. Kappaleet julkistetaan 8., 15. ja 22. helmikuuta. Voittaja valitaan suorassa lähetyksessä Yle TV2:ssa 2.3.
Darude on sikäli yllättävä ehdokas, ettei hän ole varsinaisesti laulaja. Miehen aisapariksi kisaan lähteekin muun muassa The Giant Leap -yhtyeessä operoinut solisti Sebastian Rejman. Saas nähdä, mitä sieltä tulee!