Yksi mielenkiintoinen coverbiisi saatiin vielä perjantain iloksi! Ben Varonin johtama Oceanhoarse julkaisi oman tulkintansa Metallican iki-ihanasta The Four Horsemenistä, joka kääntyy tässä yhteydessä luonnollisesti The Four Hoarsemeniksi. Varon kertoo tiedotteessa biisin syntyneen James Hetfieldin rymyryhmän innoittamana noin muutenkin: ”Otimme sellaisen vinkin Metallicalta, että uuden levyn äänitykset kannattaa aloittaa coverilla. Se on vähemmän stressaavaa kuin omien biisien äänittäminen saman tien”, kitaristi kirjoittaa. Niinpä orkesterin alkuvuodesta julkaiseman Heads Will Roll -levyn studiosessioissa käännettiin katse Kill ’Em All -albumin suuntaan. Kuuntele lopputulos ylempää!
Oceanhoarse vanhan Metallican kimpussa – näin lähtee suomalaismuusikoilta The Four Horsemen
2.6.2023 16:15