”Olen huomannut työskenteleväni alalla, jolla nyt ei ole niin paljon väliä” – Anssi Kela ottaa kantaa kulttuurialan ahdinkoon

Vuokko Salo

Anssi Kela kommentoi Facebook-sivuillaan koronaviruspandemian vaikutuksia kulttuurialaan.

Tekstissään muusikko käsittelee erityisesti alan työllistäviä ja yhteistä veropottia kartuttavia vaikutuksia.

”Työskentelen alalla, jonka toiminta koronamaailmassa kiellettiin ensimmäisenä, ja todennäköisesti tullaan sallimaan viimeisenä”, Kela kirjoittaa. ”Ammattikuntani vaikea tilanne on poikinut monenlaisia kannanottoja, joita on julkisessa keskustelussa usein seurannut huutelu siitä, miten tämä ei itse asiassa ole työtä ollenkaan, ja ettei tällaista puuhastelua ainakaan pitäisi millään tavalla taloudellisesti tukea. Kulttuuri on useimpien mielestä ihan kivaa, muttei oikeasti tärkeää.”

”Tällainen näkökyvyttömyys tuskastuttaa. Se panee miettimään, millaista hyötyä tekemästäni työstä on?”, Kela jatkaa ja esittää ajatusleikin yhden keikan tuottamasta taloudellisesta hyödystä eri alojen toimijoille.

”Se, millainen merkitys musiikilla ja kulttuurilla on ihmisten henkiseen pääomaan, olisi jo kokonaan eri kirjoituksen aihe”, Kela tähdentää. ”Mutta pelkästään tätä kansantaloudellistakin taustaa vasten on pohjattoman surullista lukea kerta toisensa jälkeen ’tehkää oikeita töitä’ -kommentteja. Korona on myös murheellisella tavalla valaissut sen, ettei työllämme nähdä yhteiskunnan huipullakaan kovinkaan suurta arvoa.”

”Olen huomannut työskenteleväni alalla, jolla nyt ei ole niin paljon väliä.”, Kela päättää kirjotuksensa.

Lue keskustelua herätellyt ja huiman määrän tykkäyksiä kerännyt päivitys alta.

Työskentelen alalla, jonka toiminta koronamaailmassa kiellettiin ensimmäisenä, ja todennäköisesti tullaan sallimaan…

Julkaissut Anssi Kela Perjantaina 26. helmikuuta 2021