”Olen kahden vaiheilla” – Phil Anselmolta kysyttiin, voisiko hän palata Panteran kanssa lavalle edesmenneen kitaristisuuruuden hologrammin kanssa

Ronnie James Dion hologrammin tehtyä jo kuolleiden rock- ja poptähtien 3D-versioista salonkikelpoisia, useat eri tahot ovat lähteneet puuhaamaan omia versioitaan niin Frank Zappasta, Roy Orbisonista kuin edelleen maisemissa olevasta Abbastakin. Ei liene siis mikään ihme, että myös vuonna 2004 murhattu Pantera-kitaristi Dimebag Darrellkin on nostettu mukaan hologrammikeskusteluun. Philip Anselmolta udeltiinkin äskettäisessä Metal Wanin haastattelussa, mitä mieltä hän olisi keikkailusta edesmenneen yhtyetoverinsa kanssa.

– Se täytyisi tehdä oikein, mies pohtii vastauksessaan. Kaikkien pitäisi tehdä se oikeista syistä, ja tarkoitan nyt bändin kavereita. Se täytyisi tehdä kunnolla, sillä emme voisi säästellä tuollaisen asian kanssa.

– Jos tekisimme Dimebagin hologrammin, tuloksen täytyisi olla virheetön ja täydellinen, aivan kuten hänkin oli joka helkkarin ilta. Ei ollut mitään väliä millaisessa soosissa hän oli, kun hän sai kitaran käsiinsä, hän oli kuin kone. Sen täytyisi olla siis täydellistä.

Anselmo kertoi Panteran paluun ylipäätään olevan hänelle henkilökohtaisesti hankala asia käsiteltäväksi. Toisaalta mies on täysin valmis reunion-puuhiin fanien niin halutessa, mutta ilman Darrellia kokemuksesta puuttuisi jotakin hyvin olennaista.

– Kyllä, se olisi iso juttu. Tarkoitan, että se olisi emotionaalisesti iso juttu. En tarkoita konserttien kokoa tai vaikutusta tai vastaavaa, vaan puhun nyt lavalle nousemisesta bändin lipun alla, valtavan Pantera-kankaan edessä ja siitä, etten näkisi veljeäni Dimebagia toisella puolen lavaa. Se olisi täysin… se ei vaikuta tällä hetkellä minusta mahdolliselta. En vain näe sellaista mahdollisuutta. Myönnän, että olen kahden vaiheilla; olen asian suhteen todella hämilläni.