”Olen pahoillani, että media ymmärsi puheeni eroilmoituksena” – Five Finger Death Punch -solisti ei sitten olekaan jättämässä yhtyettä

22.4.2017 11:29

Juuri kun ehdimme raportoida Five Finger Death Punch -solisti Ivan Moodyn puheista, joiden mukaan mies olisi jättämässä yhtyeen tämän vuoden päätteeksi, Moody julkaisee lausunnon, jolla tarkentaa sanomisiaan.

”Ei ole mikään salaisuus, että tämä on ollut rankka vuosi minulle ja yhtyetovereilleni Five Finger Death Punchissa. Kun laitat kaikkesi musiikkiin, niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin, se, ettei musiikkisi näe päivänvaloa voi olla hyvin turhauttavaa. Tiedämme jakavamme tämän turhautumisen tunteen faniemme kanssa, jotka odottavat meiltä uutta musiikkia ja jotka merkitsevät meille äärettömän paljon.”

”On totta, että Five Finger Death Punch on tienristeyksessä ja se tienristeys on paikka, jossa emme anna enää minkään tai kenenkään estää meitä tekemästä musiikkia faneillemme.”

”Prospect Parkin haaste, jonka takia uutta albumiamme pidetään panttivankina, on vaikuttanut minuun suuresti. Olin kuntoutuskekuksessa kun Prospect Park päättii haastaa bändin oikeuteen viime vuonna ja se oli minulle todella vaikea paikka.”

”Eilen annoin lausunnon, jonka media irrotti kontekstistaan – sama media, joka yrittää vain luoda otsikoita klikattavaksi. Totuus on, että haluan aloittaa sivuprojektin kuten Corey Taylor Stone Sourillaan tai Maynard A Perfect Circlellään. Haluan tehdä sen heti kunhan Five Finger Death Punchin ja Prospect Parkin sopimus päättyy ja kanne on hoidettu.”

”Tämä ei tarkoita, että olisin lähdössä Five Finger Death Punchista.”

”Muusikkona olemisessa nykypäivänä on hienoa se, että voit luovia monella suunnalla vaarantamatta pääasiallista fokustasi. Opin tämän seuraamalla Coreyn ja Maynardin kaltaisia tyyppejä ja uskoidin heidän faniensa olevan iloisia heidän julkaisemastaan musiikista. Toivon omien fanienikin olevan.”

”Kaiken tämän sanottuani, Five Finger Death Punch -fanit voivat odottaa seuraavaa albumiamme Prospect Parkin kautta ja olemme valmiina rundaamaan koko vuoden. Olemme aikeissa lähteä Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan. Muitakin keikkapäivämääriä on sovittuna.”

”Kaikki me bändissä olemme työskenneet todella kovasti viimeiset kymmenen vuotta, eikä kukaan meistä ole luovuttamassa vain koska levy-yhtiömme yrittää sabotoida meitä. Olen pahoillani, että media ymmärsi puheeni eroilmoituksena, mutta se ei ollut tarkoitukseni.”

Lisää luettavaa