Oletko valmis? AC/DC:n uusi levy sai julkaisupäivän!

Ei enää kauaa!
6.10.2020 12:24

AC/DC-fanit elävät jännittäviä hetkiä. Ensin yhtye julkisti seuraavalla levyllä soittavan kokoonpanonsa, sitten ilmestyi katukuvaan mystisiä mainoksia ja nettiin lyhyitä teaser-videoita. Huomenna keskiviikkona (7.10.) julkaistaan virallisesti vihdoin ensimmäinen singlejulkaisu Shot In The Dark, joka onkin soinut jo Dodge-automainoksessa.

Nyt uuden PWR/UP-albumin julkaisupäivä on viimein varmistunut: yhtyeen seitsemästoista pitkäsoitto näkee päivänvalon 13. marraskuuta. Asiasta uutisoi Classic Rock.

Levyllä ovat mukana Angus ja Stevie Young, Brian Johnson, Phil Rudd ja Cliff Williams eli yhtyeen edelliseltä Rock Or Bust -albumiltakin (2014) tuttu kokoonpano. Basisti Williams on siis yhä mukana, vaikka tämä sanoikin jäävänsä eläkkeelle AC/DC:n viimeisimmän kiertueen jälkeen.

Rock Or Bustin piti olla minun viimeinen työni ja sen kiertueen loppuminen oli vaikea paikka. Mutta kun kuulin, että Brian ja Phil ovat molemmat taas mukana, liityin mukaan innolla”, Williams kertoo tuoreessa Rock 100.5 Atlantan haastattelussa.

Williamsin mukaan keikoistakin on ollut puhe, mutta luonnollisesti korona on heittänyt kapuloita rattaisiin myös AC/DC:n suunnitelmien osalta.

”Kun kuvasimme videon [singlelle] ja pidimme treenejä, ajatuksena oli soittaa myös keikkoja. Niiden keskustelujen jälkeen palasimme koteihimme ja tämä hiton viirus iski, joten asia ei edennyt sen pidemmälle. Kuten kaikilla muillakin, myös meidän suunnitelmat on nostettu hyllylle. Toki me lähdemme keikoille enemmän kuin mielellämme.”

Lisää luettavaa