Onko mielestäsi metallimusiikki huonontunut 2000-luvulla? Jotkut arvovaltaiset muusikotkin arvelevat niin

16.2.2016 23:30

Onko Carcassin Jeff Walker totuudenpuhuja vai happamia jupiseva vanha pieru? Walkerin Metal Wani -medialle antama haastattelu herättänee yleisössä molempien laitojen mielipiteitä. Miehen mielestä kun äärimetallissa ei ole tapahtunut paljoakaan hyvää kahteenkymmeneen vuoteen.

Kun Walkerilta kysyttiin, miksi tämä arvelee Carcassin ja At the Gatesin comeback-levyjen saaneen merkillepantavan suotuisan vastaanoton, Walker löytää asiaan kaksi syytä.

”Ensinnäkin nostalgialla on tekemistä asian kanssa. Toiseksi death metalin tai äärimetallin, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, taso on romahtanut 1990-luvun puolivälin jälkeen”, Walker sanoo haastattelussa.

”On syntynyt eräänlainen tyhjiö, jossa bändit ovat tulleet suositummiksi kuin me tai At the Gates, mutta eivät välttämättä paremmiksi. Yleisö on tavallaan sietänyt huonolaatuista tuotetta. Joten kun alan taitajat palaavat, yleisö ottaa paluun nälkäisenä vastaan. Onhan moni bändi matkinut Carcassia, mutta ovatko he olleet meitä parempia? Enpä tiedä.”

Painava lausunto. Mutta sitä ei ainakaan sovi kieltää, etteikö Carcassin Surgical Steel (2013) olisi kova paluulevy – sehän on aivan hemmetinmoinen esitys. Eikä viimeisin At the Gateskaan lainkaan hullumpi ole.

Lisää luettavaa