Yhes koos – onko tämä kaikkien aikojen rock-yhteiskuva?

Vieläkö muistat, keitä siellä Bowien viisikymppisillä olikaan?
16.11.2015 14:51

Tammikuussa 69. syntymäpäiviään uuden levyn merkeissä juhlistava David Bowie on osannut aiemminkin ottaa ilon irti ikääntymisestä. Liki 19 vuotta sitten Bowie vietti viisikymppisiään Madison Square Gardenilla järjestetyn massiivisen konsertin pääesiintyjänä. Mukana menossa olivat tuolloin niin Lou Reed, Foo Fighters, Sonic Youth ja Billy Corgan kuin Pixiesin Frank Black ja The Curen Robert Smithkin. Lukuisten muiden tapahtumassa taltioitujen ja YouTubesta löytyvien klippien ohella vaikuttavaa katsottavaa on oheinen Bowien ja Lou Reedin yhteisveto The Velvet Undergroundin vuoden 1968 White Light/White Heat -kipaleesta:

Hauskin ja merkittävin muisto kyseisistä iltamista lienee kuitenkin jutun pääkuvana näkyvä, Pixiesin taannoin Facebook-sivuilleen laittama valokuva, joka otettiin konsertin backstagella. Liekö olemassakaan toista yksittäistä otosta, johon olisi saatu epämuodollisesti edustamaan yhtä käsittämätön kattaus superluokan muusikoita?

Lisää luettavaa