Onko tämä vihdoin se vuosi? – Tool-levyn ilmestymisestä vihjaillaan taas, tällä kertaa hieman erikoisemmasta suunnasta

"Oletteko valmiina?"
4.1.2018 12:51

Harva levy on poikinut yhtä paljon nettimeemejä, kuin Toolin hartaasti odotettu seuraava pitkäsoitto, jonka perään fanit ovat kuolanneet pian 12 vuotta (yhtyeen edellinen levy 10,000 Days kun julkaistiin 2006). Eikä odottamista ole yhtään helpottanut se, että yhtye on kuitenkin pysynyt keikkarintamalla enemmän tai vähemmän aktiivisena kaikki nämä vuodet ja bändin jäsenet ovat viime aikoina vihjanneet levyn olevan oikeasti työn alla tai jopa ihan viimeistelyjä vailla.

Nyt levyn valmistumisesta on jälleen kantautunut lisää vihjailuja ja vieläpä aivan bändin lähipiiristä, kertoo Metal Injection. Adam Jonesin Korin-vaimo nimittäin julkaisi uuden vuoden kunniaksi Instagramissa kuvan itsestään ja miehestään. Tarkkasilmäiset yhtyeen fanit kiinnittivät heti huomiota hyvin vihjailevaan kuvatekstiin:

”Ruokailu ystävien kanssa on paras tapa aloittaa uusi vuosi. Paljon hyviä asioita on tulossa ja te olette olleet niin kärsivällisiä. Oletteko valmiina?” Korin kirjoittaa ja maustaa saatetta vielä tageilla ”odotus” ja ”ylpeä vaimo”.

Olisiko tämä vihdoin se kauan odotettu vuosi, kun uusi Tool-albumi ihan aikuisten oikeasti näkee päivänvalon? Se, pystyykö levy lopulta ilmestyessään vastaamaan sitä kohtaan nousseita ennakko-odotuksia, on sitten taas ihan toinen asia…

Mitä veikkaat, päättyykö pitkä odotus vihdoin ja viimein? Vastaa alla olevaan kyselyyn ja katsotaan, miten paljon luottoa löytyy!

Lisää luettavaa