Onneksi olkoon, Ride The Lightning!

Metallican toinen pitkäsoitto Ride The Lightning julkaistiin 27. heinäkuuta vuonna 1984. Tänään albumin julkaisusta on siis kulunut 30 vuotta ja yksi päivä.

Löysin Ride The Lightningin vuonna 1991. Enter Sandman oli valtaisa hitti ja Metallican diggaileminen kovien tyyppien juttu. Metallica (1991) oli kuitenkin jo vähän pehmoa verrattuna bändin aiempaan materiaaliin, johon pari vuotta vanhempi ystävä tutustutti.

Ostin Ride The Lightningin Helsingin City-Anttilan levyosastolta juuri noihin aikoihin. Tuo levy on yksi ensimmäisistä cd-levyistä, joita olen ostanut. Noihin aikoihin c-kasetti oli formaattina vielä voimissaan ja suurin osa albumeista hankittiin joko alkuperäisinä c-kaseteilta tai kopioitiin tupladekillä kavereiden kaseteilta. Ja tietysti tehtiin Hard ’n’ Heavy kesä ysiyx -tyyppisiä mixtapeja.

Metallicassa viehätti alusta alkaen rankkuuden ja melodisuuden yhdistelmä. Ride The Lightningkin käynnistyy rauhallisella akustisella mariachi-kitaroinnilla, joka yltyy lopulta siksi thrash metal -mätöksi, joka Fight Fire With Fire -nimisenä lauluna tunnetaan. Myös joissain kappaleissa polveilevat rakenteet kiehtoivat. Ride The Lightningin nimikappale on malliesimerkki tästä.

Ernest Hemingwayn romaaniin pohjautuvan lyriikan siivittämä For Whom The Bell Tolls on yksi niistä kappaleista, joiden kuulemisen ensi kertaa keikkatilanteessa muistaa aina. Helsingin Oulunkylän tekojääradalla kesäkuussa 1993 James Hetfieldin huudatukset jäivät mieleen pysyvästi. Ovathan ne toki toistuneet useita kertoja myöhemmillä Metallica-keikoilla, mutta ei sitä hevillä unohda, miten ensi kertaa takoi nyrkkiään ilmaan 12-vuotiaana metallikeikalla.

Sitä ei myöskään unohda, miten vaikuttavilta ja samaistuttavilta Fade To Blackin dramaattiset masennussanoitukset tuntuivat teinipojasta. Erityisesti laini ”No one but me can save myself, but it’s too late / Death greets me warm, now I will just say goodbye / Goodbye” lämmitti sydäntä.

Puhumattakaan ”Die! Die! Die!” -sanojen rääkymisestä Creeping Deathin c-osassa. Tilanne on aina yhtä absurdi, hellyttävä ja ihon kananlihalle vievä: esimerkiksi Porissa vuonna 2009 Metallican keikalla noin 60 000 ihmistä takoi nyrkkejään ilmaan ja huusi manan maille siirtymiseen kehottavaa käskysanaa.

Ride The Lightning toimi myös sisäänheittona Metallican kolmen albumin ajan jatkuneeseen instrumentaalikappaleilotulitukseen. Levyn päättävä The Call Of Ktulu on syntynyt H.P. Lovecraftin tieteisromaanin innoittamana. Sittemmin Master Of Puppetsin (1986) instrumentaalikappale Orion sekä …And Justice For Allilta (1988) löytyvä To Live Is To Die jatkoivat hienojen instrumentaalien linjaa.

Kolmekymmentä vuotta ja yksi päivä sitten julkaistu Ride The Lightning ei ehkä ole paras Metallica-albumi, mutta sillä on hetkensä. Ja onhan se myönnettävä: teini-ikäisen pojan mielestä sähkötuoliteemainen kansi oli aika cool.

Tässä katsaus siihen, miltä Ride The Lightningin kappaleet ovat kuulostaneet Metallican keikoilla viime vuosina.

Fight Fire With Fire

Ride The Lightning

For Whom The Bell Tolls

Fade To Black

Trapped Under Ice

Escape

Creeping Death

The Call Of Ktulu