Painavaa viihdykettä pitkäperjantain iltaan! – Insomnium ja Omnium Gatherum soittavat nettikeikat

Kuten aikaisemmin kerroimme, innovatiivinen kulttuuriväki on keksinyt uusia tapoja järjestää esimerkiksi konsertteja ja muita tapahtumia näinä vaikeina aikoina.

Pitkäperjantaina 10. huhtikuuta kello yhdeksäntoista tapahtuu raskaamman musiikin saralla mainioita asioita, kun melodisen death metalin maailmassa viihtyvät Insomnium ja Omnium Gatherum paiskaavat täysimittaiset keikat, ja chattailevat faniensa kanssa. Bändit järjestävät tämän Live Stream -konsertti-iltaman yhteistyössä East Coast Eventsin, AK Sound & Music Servicen, livevideo.fi:n ja Framenoirin kanssa.

– Ideana on tarjota faneille intuitiivinen ja interaktiivinen kokemus hetkellä, jolloin perinteinen  yhdessä kokeminen ja oleminen ei ole mahdollista, kertoo kitaristi Markus Vanhala ja jatkaa:

– Jos joku olisi kaksi viikkoa sitten ehdottanut minulle maksullisen nettikeikan tekemistä, olisin heittänyt pöydälle vahvan ei-äänen. Vaan maailma muuttuu – ja vieläpä näköjään ahdistavan nopeasti. Ja alkaahan tässä parin viikon ”seinääntuijotuskaranteenin” jälkeen kieltämättä tuntemaan polttavaa himoa päästä estradille räimimään, vaikkapa sitten tyhjään halliin, kameroiden silmien eteen.

– Tämän tapahtuman yleisenä tarkoituksena on kannattaa kulttuurialaa ja konserttitoimintaa, molempien bändien teknistä henkilökuntaa, kymenlaaksolaisia alan toimijoita, ja tietysti myös molempien yhtyiden muusikoita.

Tapahtuman piletin hinta on maltillinen 8,90 euroa, ja lisätietoja löytyy täältä.

Hinta sisältää Insomnium ja Omnium Gatherumin keikat, jotka ovat katsottavissa myös jälkikäteen 48 tunnin ajan. Pakettiin kuuluu myös livechat orkestereiden kanssa.