Päivän annos hienoa popmusiikkia: maailmaan ilmestyi vallan komea tulkinta Phil Collinsin ihanasta In the Air Tonightista

Asialla toisen albuminsa kesällä julkaissut Lorde.
29.9.2017 09:54

”Parhaat miespuoliset poplaulajat ovat mielestäni sekoitus poikaystävääsi ja isääsi. Phil Collins on sellainen”, sanoo uusiseelantilainen laulajalahjakkuus Lorde Consequence of Soundin mukaan. Sanomaansa tehostaakseen Lorde esitti BBC Radio 1:n Live Loungessa hienon version Collinsin In the Air Tonight -superhitistä. Kuuntele yläpuolelta, se kannattaa – on meinaan hieno!

Collins itse innostui lähtemään Not Dead Yet -elämäkertakirjansa myötä keikoille, ja laulajan loppuvuosi sujuu Briteissä esiintyessä. Lienee turha toivo ajatella, että vanha herra jaksaisi enää lähteä pitemmälle maailmankiertueelle tai ainakaan tänne pohjoiseen, mutta ehkä häneltä saadaan vaikka joku spesiaalikeikka elokuvateattereihin katsottavaksi. Sekin kiinnostaisi kyllä.

Lisää luettavaa