”Pankaa ne pois!” – Legendaarisella pikkuklubilla esiintynyt Paul McCartney joutui ojentamaan kännyköitä näprännyttä yleisöä

27.7.2018 15:14

Sir Paul McCartney esiintyi vastikään legendaarisella The Cavern Club -liverpoolilaisklubilla, jossa The Beatleskin makseli oppirahojaan 60-luvulla muiden Merseybeat-yhtyeiden lailla. Tuolloisessa liveskenessä erityisesti yksi asia oli kuitenkin toisin: yleisö ei viettänyt suurinta osaa ajastaan mobiililaitteet hyppysissään.

NME:n mukaan Macca keskeytti Eddie Cochran -laina Twenty Flight Rockin esityksen juuri tästä syystä, ja piti valokuvaamiseen keskittyneelle yleisölle pienen puhuttelun. ”Teille kaikille on sanottu, että ei kuvia”, mies ojensi. ”Te kuitenkin otatte niitä aina vain ja se häiritsee minua. Koittakaa noudattaa sääntöjä!”

Kappaleen jälkeen McCartney jatkoi vielä aiheen puimista, hieman aiempaa lempeämmällä äänensävyllä.

”Siitä puhelinjutusta vielä”, mies totesi. ”Kävin Princen konsertissa ja hän oli tosissaan sen kanssa. Hän ei edes aloittanut soittamista [ennen kuin puhelimet oli laitettu pois]. Pankaa ne pois! Tiedättekö mitä tarkoitan?”

Lisää luettavaa