Parasta juuri nyt -soittarilla uunituoretta Vesalaa, Miljoonasadetta ja muuta mukavaa

Kokosimme jälleen ajankohtaisista vakuuttavimmat.

Paula Vesalan sooloura etenee määrätietoisesti. Kuva: Viivi Huuska

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, josta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät, tanssittavimmat ja ajatuksia herättävimmät.

tiisu_kukasilla

Kiinnostavimpia koti- ja ulkomaisia uutuuskappaleita viikoittain esittelevä Parasta juuri nyt -soittarimme on jälleen napannut tuoreita biisituttavuuksia kyytiinsä. Mukana viikon 9 listalla on muiden muassa Vesalan Tytöt ei soita kitaraa -sinkku sekä Miljoonasateen 13. studioalbumin nimikkokappale Sähköinen rouva maa. Myös esimerkiksi Shiraz Lane ja Travis ovat edustettuina.

Kommentattorivieraan ominaisuudessa meitä tällä kierroksella tervehtii niin ikään listalla Kuka sillä aasilla ratsastaa -kappaleellaan killuvan Tiisun keulamies Henrik ”Henkka” Illikainen. Yhtyeensä kakkospitkäsoiton ensisingleä ja sen voittokulkua mies luonnehtii näin:

Kuka sillä aasilla ratsastaa kertoo kelkasta pudonneista ihmisistä, jotka ovat jumissa paikkakunnalla, jonka kokevat kuolleeksi. Eli onpa iloinen biisi. Mutta ihanaa, kuinka tollainen synkistelykin näyttää kelpaavan!

Mikä on tuo ”kelkka”?

Niin, tuo mystinen kelkka. Kuka sen määrittelee ja onko se edes relevantti asia. Yhteiskunta vaatii ihmisiltä kauhean paljon, mutta vielä kauheammin me ihmiset vaadimme itseltämme ja toisiltamme. Se on sääli, kuinka kelkasta tippumista pidetään niin lopullisena asiana. Ei se välttämättä ole sitä.

Terveisesi tätä lukeville?

Aina on mahdollisuuksia selvitä jollain tavalla. Tai sanotaanko niin, että täällä on helvetin vaikea kuolla nälkään. Se kannattaa muistaa!

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 9/2016)

Klikkaa “seuraa” ja saat tuoreimmat lisäykset tietoosi välittömästi.