Pätäkkää, paalua, kahisevaa – Metallica on käärinyt kiertueellaan aivan tolkuttomasti rahaa

22.2.2019 12:01

Jos rockmusiikki uhkaa jäädä nykyään monilla menestysmittareilla popin ja hiphopin jalkoihin, kaikkein suurimmat bändit kestävät edelleen vertailua kenen tahansa mainstream-tähden kanssa. Billboard julkisti taas uusia lukemia suurten artistien kiertueiden tuotoista, ja selonteosta käy ilmi, ettei Guns N’ Roses ole suinkaan ainoa yhtye, joka tekee tien päällä mukavaa tiliä.

Metallican Hardwired to Self-Destruct -albumin jälkeinen maailmankiertue on nimittäin poikinut jo yli 150 miljoonan dollarin bruttotulot. Vuonna 2016 alkanut kiertue on Billboardin laskuissa yltänyt 155,9 dollarin tienesteihin, mikä on meikäläisittäin sellaiset 137,5 miljoonaa euroa. Ei paha! Billboardin Boxscore-tilastoja alettiin julkaista vuonna 1990, ja kaikkiaan Metallica on tienannut kiertueillaan tuon jälkeen sellaiset 600 miljoonaa dollaria (529 miljoonaa euroa).

Eikä tulovirta ole vielä läheskään laantumaan päin, sillä Metallican kiertue jatkuu jatkumistaan: helmi–maaliskuussa yhtye rundaa Yhdysvalloissa, ja toukokuussa alkaa sitten uusi kierros Euroopassa. Suomeen bändi saapuu 16. heinäkuuta, ja esiintymispaikkana toimii tunnetusti Kantolan tapahtumapuisto Hämeenlinnassa.

Lisää luettavaa