Paul Stanley ja Gene Simmons löivät rahoiksi – Kiss myi kappalekataloginsa oikeudet ja tavaramerkkinsä Ruotsiin

4.4.2024 20:37

Kiss on myynyt kappalekataloginsa oikeudet sekä yhtyeen tavaramerkit ruotsalaiselle Pophouse Entertainmentille. Asiasta uutisoi Billboard.

Pophouse Entertainment vastaa Abban Voyage-kiertueesta ja Kissin tulevasta avatar-spektaakkelista. Yhtiö pyörittää myös Abba-museota ja Avicii Experience -museota/näyttelyä Tukholmassa.

Kauppahinnaksi kerrotaan 300 miljoonaa dollaria, eli rapiat 276 miljoonaa euroa. Kyseessä on siis melkoinen tilipäivä The Demon, The Starchild, The Spaceman ja The Catman -hahmojen tavaramerkit omistaneille Gene Simmonsille ja Paul Stanleylle.

”Meillä on paljon suunnitelmia Kissin varalle”, Pophousen toimitusjohtaja Per Sundin kommentoi. ”Haluamme pitää yhtyeen perinnön hengissä ja laajentaa sitä entisestään uusille sukupolville.”

Kiss soitti viimeisen keikkansa viime joulukuussa ja julkisti palaavansa tien päälle virtuaalisessa muodossa vuonna 2027.

Lisää luettavaa